Palvelujärjestelmän pirstaleisuudesta, neuropsykiatristen eli nepsy- lasten tuen tarpeista ja palveluihin ohjaamisesta on viime aikoina kirjoitettu ja puhuttu paljon. Sote-uudistuksen myötä palvelujen saatavuuden piti helpottua, jolloin lapset ja nuoret saisivat oikea-aikaista tukea, mutta näin ei ole tapahtunut. Tilanne on mennyt toiseen suuntaan ja palvelujärjestelmän toimivuus, tukien ja avun saaminen sekä jonotusajat ovat liian pitkiä. Tuen tarpeisiin ei pystytä vastaamaan, ihmisiä ei kuulla, ei nähdä eikä tueta oikein ja avun saaminen jää monilta lapsilta ja perheiltä saamatta. Tällaista kohtelua ja palvelua voidaan kutsua myös palvelujärjestelmätraumaksi, jossa ihmisiä ei palvella oikein ja oikea-aikaisesti.
Palvelujärjestelmätrauman lisäksi palveluita ovat hajotettu ”pienemmäksi”, eri paikkoihin ja toimijoihin, joten monille perheille tai vanhemmalle voi olla epäselvää, mistä hakea apua ja kuka voisi vastata heidän tarpeisiinsa? Palvelujen hajottaminen taas vaikuttaa siihen, että monen perheen pitää matkustaa kaupungista toiseen hakeakseen ja saadakseen apua.
Avun ja tukien saaminen ei jää pelkästään nepsy- lasten ja perheiden ongelmaksi vaan se koskee myös koko yhteiskuntaa: työttömien, työssäkäyvien, nuorten ja aikuisten sekä ikääntyvien palvelujen saatavuutta ja tukea. Ongelmana on sosiaali- ja terveysalan pirstaleisuus. On kysyttävä, kuinka siitä saataisiin eheämpi ja asiakkaita palveleva kokonaisuus. Miten saisimme palvelujärjestelmästä yhtenäisemmän?
Palvelujärjestelmän epätoimivuuden lisäksi on absurdia, että sosiaalialan ammattilaiset eivät tiedä, mitä palveluja muilla toimijoilla on tai mitä kuntoutuspalveluita on tarjolla neuropsykiatrisesti oirehtiville lapsille. Miten näin voi olla? Miten alan ammattilaiset eivät tiedä nepsykirjolla olevien lasten tarpeista, heidän kuntoutuspalveluistaan ja tukimuodoistaan?
Neuropsykiatristen häiriöiden diagnosointi on lisääntynyt ja nepsy- lasten määrä on kasvussa. Tämän takia tieto neuropsykiatrisista häiriöistä kuuluu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen perusosaamiseen, ja jokaisen ammattilaisen pitäisi osata ja tietää oireyhtymistä perusasiat. Tämä vaikuttaa siihen, miten osataan ohjata perheitä oikeanlaisen tuen ja avun piiriin, ja miten ihmiset saavat lisää tietoa asiasta.
