Keskustelimme Oivaltajat-hankkeen vaikuttajaryhmässä erityisvanhempien kanssa siitä, miten traumatisoivaa lapsen huostaanotto on lapselle itselleen, vanhemmille, sisaruksille, isovanhemmille, kavereille tai muille perheen lähipiirille. On vaikea hahmotta hintaa, joka vaikkapa tästä traumatisoitumisesta kertyy yhteiskunnalle: mielenterveysongelmat eri ikäkausina, lasten syrjäytyminen, vanhempien syrjäytyminen, väkivaltaongelmat, köyhyys. Kaikilla näillä on inhimillisen kuorman lisäksi myös hintalappu.
Ulla Särkikangas on väitöskirjassaan todennut, että koska erityislapsista tai –perheistä ei ole virallista määritelmää, heistä ei myöskään tehdä valtakunnallista tilastointia. Yhteiskunnallista merkitystä on kuitenkin mahdollista tarkastella esimerkiksi myönnettyjen vammaistukien määrän tai peruskoulun tehostettua tai erityistä tukea saavien lasten määrän kautta.
Kelan vammaisetuustilaston mukaan alle 16-vuotiaan vammaistukea sai 36 206 henkilöä vuonna 2018. Suomen virallisen 2018 tilaston mukaan tehostettua tai erityistä tukea saaneita peruskoulun oppilaita oli 105 107. Näihin ei sisälly varhaiskasvatuksessa olevat erityislapset.
Pelkkä lasten määräkin on jo suuri. Koska lapsen tilanne vaikuttaa koko perheeseen, niin kerrottaessa esimerkiksi alle 16-vuotiaan vammaistukea saavien määrä keskimääräisellä perhekoolla eli 2,8:lla määräksi saadaan 101 377. Jos taas kerrotaan tehostettua tai erityistä tukea saavien lasten määrä samalla luvulla, loppusummaksi saadaan 294 300 ihmistä eli noin 5 prosenttia kaikista suomalaisista.
Mika Pyykkö taas kertoi seminaarissa ehkäistävissä olevien ongelmien hintalapuista. Esimerkiksi yksi huostaanotettu lapsi maksaa 130 000 euroa vuodessa, syrjäytynyt nuori 20 000 euroa, sairauspoissaolot yhteensä 3–4 miljardia ja mielenterveyshäiriöt peräti 6 miljardia. Iso osa huostaanotetuista lapsista ja nuorista tarvitsee jonkinlaista erityistä tukea.
Näitä lukuja ajatellessa tajuamme, että sijoittamalla resursseja ennaltaehkäisevään työhön ja rakentamalla yksilöllisesti toimivia ja tarpeisiin vastaavia palvelupolkuja erityislapsiperheille, ei siis vain erityislapselle, olisimme jo pitkällä. Tällöin säästyisimme suurelta osalta huostaanottoja ja säästettäisiin mojovia summia. Jos siirrämme resurssit alkupäähän polkua, niin kaikki hyötyisivät. Me järjestöt olemme osa tätä alkupäässä annettavaa tukea.
Erityislapsiperheiden tilannetta ei useinkaan tunnisteta omaishoitotilanteeksi, ei perhe eikä ammattilaiset. Kun viime aikoina on pyöritelty uutisissa omaishoitajien säästävän 3 miljardia vuodessa yhteiskunnalle, niin on huomattava, että tämä on vain osa säästyneistä euroista. Vielä enemmän säästyisi, jos lasten omaishoitajien ja koko perheen hyvinvoinnin tukemiseen tartuttaisiin ajoissa. Ja näitä perheitä on paljon, paljon enemmän kuin ymmärretäänkään.
Merja Riikonen, perhetoiminnan vastaava, Oivaltajat -hanke
Lähteet: Särkikangas, Ulla: Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö erityisperheiden arjessa - toiminnan ja ajankäytön näkökulma. Helsingin yliopisto, 2020. Mika Pyykkö: Luento aiheesta osoitteessa https://www.soste.fi/tapahtuma/erityislapsiperheiden-tilanne-onko-tarpeet-unohdettu/, 2021.