top of page

Seija Ranta-Knuuttila ja Riitta Koukkari istuvat pöydän ääressä ja rupattelevat vilkkaasti. He ovat asuneet jo pitkään samalla kylällä Lapuan Kauhajärvellä, mutta viime vuosina ystävyys on syventynyt.

Yhdistävä tekijä oli elämäntilanne: molemmat ovat puolisoidensa omaishoitajia.

– Mieheni Markku sai aivoverenvuodon neljä vuotta sitten, 58-vuotiaana. Se tapahtui äkkiä, hän oli lähdössä töihin eikä yht’äkkiä osannutkaan pukea housuja jalkaan. Ambulanssi vei hänet vauhdilla suoraan leikkaussaliin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, kertoo Riitta.

Seijan omaishoitajuus puolestaan alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun hänen miehellään Matilla diagnosoitiin Alzheimerin tauti 70-vuotiaana. Seijan epäilykset sairaudesta heräsivät ensimmäisen kerran, kun mies ei muistanut, mikä on vasara.

– Diagnoosi oli shokki, vaikka jo pitkään olin tiennyt, että jotain on vialla. Minulle tärkeä selviytymiskeino oli puhuminen. Ahmin tietoa kaikkialta, etsin vertaistukea ja menin heti mukaan Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen Lapuan toimintaan, kertoo Seija.

​

OmaisOiva-ryhmistä vertaistukea

Puhuminen ei ole aina helppoa, kun elämä ja arki koettelee. Seija ja Riitta vakuuttavat, että se kuitenkin kannattaa. He perustivat pari vuotta sitten Lapualle oman OmaisOiva-ryhmän, joka kokoaa yhteen alueen omaishoitajia.

OmaisOiva on Lakeuden Omaishoitajat ry:n toimintaa, jonka tavoitteena on tukea omaisiaan hoitavien hyvinvointia, osaamista ja jaksamista. Paikallisia ryhmiä toimii Etelä-Pohjanmaalla useilla paikkakunnilla.

– Meillä Lapualla ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Yleensä hankimme paikalle jonkun asiantuntijan kertomaan toivotuista aiheista, kuten ruokavaliosta, liikunnasta, lääkityksestä, jaksamisesta tai sosiaalietuuksista, ryhmän vertaisohjaajana yhdessä Riitan kanssa toimiva Seija kertoo.

Ryhmän kirjo kertoo omaishoitajuuden moninaisuudesta. Paikalle kokoontuu aina parikymmentä puolisoaan, vanhempiaan, erityistukea tarvitsevaa lastaan tai muuta läheistään hoitavaa omaishoitajaa, konkareita ja uusia.

Vertaisapu tulee tarpeeseen kaikissa omaishoitajuuden vaiheissa, mutta varsinkin alussa. Moni tekee sitovaa hoivatyötä, mutta ei huomaa olevansa omaishoitaja. Seija korostaakin, että silloin jonkun muun täytyy sanoa se ääneen.

– Sitä on shokissa ja hukassa. Huoli läheisen terveydestä on suuri ja samalla oma jaksaminen koetuksella. Kun omaishoitajuus tunnistetaan ajoissa, jokaiselle löytyvät sopivat tuen muodot ja palvelut heti alusta lähtien.

Tärkeä on myös kysymys ”kuinka sinä jaksat”.

– Kannattaa tulla ryhmään hyvissä ajoin, vaikka tilanne kotona olisi vielä hyvä. On helpompi ymmärtää omaa arkeaan, kun voi peilata sitä välillä muihin, Riitta jatkaa.

​

Rakkaussuhteesta hoitosuhteeksi

Riitalla omaishoitajuus alkoi äkillisesti yhden ambulanssireissun ja usean kuukauden sairaalakuntoutuksen jälkeen. Puolison aivoverenvuodosta seurasi vasemmanpuoleinen halvaus ja epilepsia. Seijan puolisolla muistisairaus hiipi elämään vähitellen ja on vieläkin edennyt maltillisesti.

Elämä on yhtä sitovaa molemmissa perheissä. Puolisot pärjäävät yksin kotona muutaman tunnin kerrallaan. Arki sisältää myös kuntoutusta, ja Seijan puoliso käy intervallihoidossa viikon kuukaudessa.

– Kaikessa tarvitaan apua: syömisessä, pukemisessa ja pyllynpesussa. Jos en ole auttamassa, keittoa lusikoidaan veitsellä ja housut ovat mutkalla. Mutta olen oppinut kärsivälliseksi, hymyilee Seija.

Riitta tekee omaishoitajuuden ohessa töitä mattokutomoyrittäjänä ja leirikeskuksen emäntänä. Hänelle omaishoitajuuden suurin haaste onkin saada tunnit vuorokaudesta riittämään.

– Aina hieman jännittää, mitä työpäivän aikana kotona sattuu. Puhelimitse olemme kyllä monta kertaa päivässä yhteyksissä, hän kertoo.

Omaishoitajat tiedostavat arvonsa kotona asumisen mahdollistajina. Rahasta he eivät työtään silti tee – vaan rakkaudesta. Riitalla on takanaan 41 vuoden avioliitto Markun kanssa, Seijalla viisikymppisenä alkanut suhde Matin kanssa.

– Rakkaussuhde on muuttunut hoitosuhteeksi, mutta mielihyvän tästä itselleen vieläkin saa, Seija kiteyttää.

Teksti: Anne Kohtala
Kuvat: Teppo Haapoja

bottom of page