Seinäjokelaisesta Kaijasta tuli omaishoitaja kuusi vuotta sitten, kun hänen isänsä kuoli ja muistisairas Toini-äiti jäi yksin. Alzheimerin tauti oli näyttänyt läheisille merkkejään jo pari vuotta, mutta nyt tilanne paheni.

–Hän putosi täysin ja puhui vain leskeksi jäämisestä. Ei muistanut enää syödä ja tärkeitä tavaroita katosi käsittämättömällä tavalla. Silloin muutin hänet Kurikasta Seinäjoelle, Kaija kertoo.

Toini asuu nyt kerrostaloyksiössä, jossa Kaija käy tapaamassa häntä kerran päivässä. Lisäksi kerran päivässä käy hoitaja kotihoitopalveluista. Kaija hoitaa kaikki äidin asiat kauppareissuista lakananvaihtoon. Hän huolehtii lääkkeet ja lääkärikäynnit, tukanpesut, vierailut ystävien luona ja ruuat niin, että äidin tarvitsee vain nostaa lautanen mikroaaltouuniin ja painaa virta päälle.

–Hoidan hänen elämänsä niin, että hänen tarvitsee vain siirtyä tuolilta toiselle. Arki sujuu näin, kunhan kaikki menee rutiinin mukaan. Jos tulee pienikin muutos, koko päivä on sekaisin, Kaija kuvaa.

Äiti ei pysty avaamaan itse asuntonsa ovea, joten hän ei liiku ulkona itsenäisesti. Se on tyttärelle myös helpotus: näin mahdolliset kaatumiset tai onnettomuudet rajoittuvat seinien sisäpuolelle.

–Hyvin usein äidin asunnolta lähtiessä pyörii mielessä ”mitä jos”. Eli mitä jos äiti kaatui heti, kun lähdin ovesta ulos tai sattuu jotain muuta. On kuitenkin pakko luottaa turvapuhelimeen ja siihen, että kaikki menee hyvin.

Yhteistyötä omalääkärin kanssa

Kaija hoitaa vanhuksia myös työkseen. Hän tekee kolmivuorotyötä lähihoitajana Seinäjoella Onnelan tehostetun palveluasumisen yksikössä. Ammattitaidosta on paljon hyötyä äidin hoitamisessa. Esimerkiksi verikokeiden tulokset kertovat hänelle enemmän kuin monelle muulle omaishoitajalle.

-Mietin kauppalistat ja ruuat sen mukaan, millaisia ravintoaineita äiti tarvitsee. Hänellä on myös diabetes, joten säännöllinen ruokarytmi on erittäin tärkeää. Äiti itse ei ole onneksi lainkaan vaativa ruuan suhteen. Päinvastoin hän on kiitollinen kaikesta ja erityisen kiitollinen, kun joskus tuon jotain hyvää. Lisäksi Kaija pystyy työskentelemään tiiviissä yhteistyössä äidin omalääkärin kanssa. Kun on tietoa sairaudesta, on helpompi hyväksyä myös se, mitä äidille tapahtuu.

-Tällä kokemuksella osaan ajatella, että maailmassa on muistisairaita ja meillä on heistä yksi. Ehkä tunnen äidin vaivat jopa paremmin kuin omani, olen hänessä kiinni kuin postimerkki, hän kuvaa.

Omat vaivat taustalla

Kaija ei ole tuttu asiakas työterveyshuollossa. Hän muistaa käyneensä siellä puolitoista vuotta kestäneen työsuhteensa aikana yhden ainoan kerran: työterveyshoitajan vastaanotolla, kun sormeen tuli haava ja jäykkäkouristusrokotus ei ollut voimassa.

–Olen saanut olla terve, niin ei ole tarvinnut käydä, hän sanoo. Työikäisen omaishoitajan arjessa omat vaivat tuntuvat tyypillisesti pieniltä ja ne jäävät taka-alalle. Lääkärikäynneillä puhutaan vain hoidettavan asioista, ja ohjelmoitujen päivien aikana omaishoitaja ei ehdi miettiä itseään.

Näin on käynyt Kaijallekin.

–Kotona huomaan likaiset ikkunat vain sillä viikolla, kun äiti on kuukausittaisella intervallihoitojaksollaan. Voi olla, että sama pätee omaan vointiini, hän sanoo. Kaijan mukaan ratkaisu voisi olla omaishoitajille räätälöity rutiinikäynti työterveyshoitajan vastaanotolla tietyin väliajoin.

–Otettaisiin peruskokeet laboratoriossa, mitattaisiin verenpaine ja tehtäisiin pieni terveystarkastus. Siinä ohessa voisi puhua jaksamisesta ja muista omaisen hoitamiseen liittyvistä ajatuksista. Tarvittaessa varattaisiin aika jatkotutkimuksiin ja työterveyslääkärille, hän ehdottaa.

Vuorokaudessa 48 tuntia

Vaativinta omaishoitajuuden ja työn yhdistämisessä Kaijan mukaan on se, miten saa ajan riittämään. Hänen tapauksessaan kolmivuorotyö ei onnistuisi, ellei kotihoitaja olisi jakamassa työkuormaa.

–En mitenkään ehtisi käydä äidin luona kahta kertaa päivässä. On loistavaa, että kotihoitaja huolehtii hänelle lämpimän puuron ja lääkkeet päivällä. Lisäksi osaan kyllä irrottaa aikaa myös itselleni. Pakkaan paljetein koristeltuun bling-bling-kassiini treenikamppeet ja menen salille tai jumppaan. Silloin tiedän, että on minun hetkeni.

Kaijalla on käytössään pari hyvää konstia myös ajanhallintaan.

–Ajattelen mielessäni, että vuorokaudessa on 48 tuntia. Silloin ei tunnu niin pahalta se, että tiettyjä asioita ei ehtinyt tehdä juuri tänään. Lisäksi suunnittelen tarkkaan, milloin hoidan äidin asiat. Minulla on onneksi työvuorolista tiedossani aina kolmeksi viikoksi eteenpäin. Moni omaishoitaja joutuu elämään hoidettavansa kanssa myös yöelämää oman unen kustannuksella.

Kaijalla yövalvomiset vähenivät, kun hän päästi irti turvapuhelimen ensimmäisenä numerona olosta. Paikalle menevät nyt ammattiauttajat, jos hälytys tulee yöllä.

–Äiti oli tottunut, että minut saa paikalle jutustelemaan aina, kun painaa rannekkeesta. Nykyään hän muistaa soitella puhelimella silloin tällöin, viimeksi viikko sitten. Kello oli 20 vaille kolme ja hän mietti, että miksi kello ei mene eteenpäin. Käskin laittaa pään tyynyyn, ja aamulla hän ei muistanut enää koko soittoa.

Yksinäisyys vaivaa

Äidin luo mennessään Kaija nappaa silloin tällöin mukaansa kuusivuotiaan lapsenlapsensa Veetin. Kahdessa polvessa vierailu on isomummulle aina astetta virkistävämpi.

–Yleensä kaikki aika, minkä olen äidin luona, menee käytännön asioiden hoitamiseen. Olen enemmän hoitaja kuin keskustelukumppani.

–Äiti kokeekin olonsa päivisin todella yksinäiseksi. Hän käy kerran viikossa päivätoiminnassa ja asuu viikon kuukaudesta Lähdekodilla intervallihoidossa. Hän nauttii, kun ympärillä on ihmisiä ja kysyy minulta joka päivä, milloin hän voisi muuttaa Lähdekodille pysyvästi, Kaija kertoo. Tuo painaa Kaijan mieltä, sillä samalla hänestä tuntuu, että äiti pitää häntä jarruna tilanteeseen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä äiti on ollut tehostetun palveluasumisen jonotuslistalla jo kaksi vuotta.

Kaija uskoo, että vastausta odotellessa tilannetta voisi helpottaa, jos jonkun vapaaehtoisjärjestön kautta löytyisi juttukaveri. Hän saisi kuulla tanskalaisen laulun, jossa nuoripari tapaa toisensa pellon laidalla ja katselee tähtitaivasta.

–Äiti lähetettiin neljävuotiaana sotalapseksi Tanskaan. Kun hän palasi sieltä neljän vuoden jälkeen takaisin, hän ei osannut enää suomea. Hän ei muista niistä vuosista paljon, mutta tuo laulu on jäänyt ikuisesti soimaan.

Omaishoitajalla on erilainen vuorokausi

”Omaishoitajuus ei tule vastaanotolla ilmi, jos sitä ei kysy”, muistuttaa työterveyslääkäri Päivi Liimatainen. Hän tapaa vastaanotollaan Seinäjoen Lääkäritalon työterveydessä monen ikäisiä omaishoitajia. Käynti voi liittyä fyysiseen vaivaan, mutta usein taustalta löytyy myös masennusta, unettomuutta tai väsymystä. Liimatainen korostaa, että on hyvää lääkärisyyttä ymmärtää potilaan arki myös työn ulkopuolella.

–Omaistaan hoitavat elävät vaativaa elämää ja ovat selkeästi erityisryhmä työterveyshuollon asiakkaina.

Heillä vuorokausi ei jakaudu milloinkaan 8+8+8-periaatteella, kun kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen alkaa aina toinen työpäivä.

Liimatainen toivookin, että omaishoitajuus rinnastettaisiin yhteiskunnassa oikeaksi työksi. Hän on pannut merkille, että muutamat kunnat ovat jo näin toimineetkin.

–Muutamilla paikkakunnilla omaishoitajille on järjestetty oma, järjestelmällinen työterveyshuolto. Tuon käytännön voisi laajentaa koko maahan. Omaishoitajat ovat kuitenkin voimavara, jonka ansiosta yhteiskunta säästää runsaasti euroja laitoshoidosta.

Tervettä itsekkyyttä

Liimataiselle omaishoitajuus on tullut tutuksi niin lääkärin työssä kuin omassa elämässä. Hän on työskennellyt aikaisemmin  lääkärinä kehitysvammahuollossa ja kotisairaanhoidossa. Lisäksi hän on seurannut läheltä ystävänsä elämää vaikeavammaisen, nyt jo edesmenneen lapsen kanssa.

–Olen nähnyt, millaista elämä on, kun omainen valvottaa tai on täysin vahdittava. On hyvä kysymys, miten siinä voi pysyä terveenä, hän sanoo. Eräs potilas Liimataisen vastaanotolla ei tahtonut millään löytää sopivaa aikaa omalle polvileikkaukselleen.

Selitys löytyi lopulta: hänellä ei ollut ketään, joka olisi toipumisaikana huolehtinut hänen läheisestään. Toisinaan omaishoitajuus tulee ilmi kysymyksinä omaisen sairauteen liittyen.

–Niihinkin on hyvä vastata, mutta lääkärinä kannustan jokaista omaishoitajaa ennen kaikkea terveeseen itsekkyyteen: hankkimaan itselle omaa aikaa ja hoidettavalle esimerkiksi intervallihoitopaikkoja. Tukiverkostoja löytyy muun muassa omaishoitajayhdistyksistä.

–Joskus pelkkä kuunteleminen, ihmisen asiasta kiinnostuminen auttaa. Toisinaan on harkittava säännöllistä keskusteluapua tai sairauslomaa, jolloin voimavaroja vapautuu edes yhden työn verran.

Teksti: Anne Kohtala
Kuva: Matti Hautalahti

Artikkeli on julkaistu Työterveyslääkäri-lehdessä 4/2015. Artikkeli on laadittu yhteistyössä Lakeuden Omaishoitajat ry:n Yhdessä tehden II -projektin kanssa (2012-2016)