top of page
OmaisOiva-TOIMISTO-RGB.jpg

OmaisOiva kutsuu Sinut mukaan!

OmaisOiva -toiminta kokoaa yhteen omaishoitajia, aivan omaishoitajuuden alkumetreiltä saakka. Tavoitteena on, että omaishoitajien omat voimavarat vahvistuvat ja mukavia kohtaamisia mahdollistuu:

Tulee tunne yhteisöllisyydestä – en ole yksin!  

 

Toimintamme sydän on vertaistuki, joka tarkoittaa keskusteluja ja kokemusten vaihtoa toisessa samanlaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa. Vertaistuki tuo mahdollisuuksia tunteiden käsittelyyn ja uusien ajatusten saamiseen toiselta, saman kokeneelta. Vertaistukiryhmiä onkin runsaasti eri paikkakunnilla ja teemoilla. Vertaistoiminnan lisäksi tarjolla on valmennuksia, teematilaisuuksia ja henkilökohtaista neuvontaa, joiden avulla saat hyvinvointia tukevaa tietoa arjen tueksi.  

 

Osallistuminen ei edellytä sopimusomaishoitoa kunnan kanssa tai yhdistyksen jäsenyyttä. Mukaan voi tulla myös omaishoitotilanteen päättymisen jälkeen. 

 

OmaisOiva-toimintaa toteuttaa eri puolella Suomea 30 Omaishoitajaliiton paikallisyhdistystä. 

Lakeuden Omaishoitajien toiminta-alueena on Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Lapua, Kauhava ja Seinäjoki, mutta osallistua voi mistä päin Etelä-Pohjanmaata vain. Uutena toiminta-alueenamme vuonna 2022 on Suupohjan alue (Isojoki, Teuva, Kauhajoki, Karijoki), jossa käynnistämme toimintaa asteittain. 

 

Oiva-hetki tarjoaa omaishoitajalle henkilökohtaista keskustelutukea, kuuntelua. Voit ottaa yhteyttä OmaisOivan työntekijöihin tai tulla piipahtamaan toimistolla. Työmme on liikkuvaa, joten parhaiten tavoitat meidät sopimalla ajan etukäteen. 

 

Anne-Maria Halmesmäki

Omaistoiminnan koordinaattori

anne-maria.halmesmaki@lakeudenomaishoitajat.fi

p. 050 444 1028

Liisa Rintakallio

Omaistoiminnan suunnittelija

liisa.rintakallio@lakeudenomaishoitajat.fi

p. 040 587 6762

bottom of page